RSS Feed

maaliskuu, 2011

  1. Kermaa, Voita ja Sokeria

    maaliskuu 30, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Aidoissa asioissa on sellainen kumma juttu, että niitä ei voi millään muulla yritelmällä lyödä laudalta. Oikea appelsiini maistuu juuri sille mille pitää, mutta appelsiinin makuinen maistuu teolliselle. Alkuperäinen on aina alkuperäinen ja jäljitelmä maistuu aina enemmän tai vähemmän jäljitelmälle. Oikeita raaka-aineita ei kannata korvata millään muulla sinnepäin aineella. Voi on aina voi. Mutta margariinista ei saa voita, vaikka kuinka kauniisti katsoisi. Sama pätee kermaan, sokeriin, marjoihin ja hedelmiin – ja tsiljoonaan muuhun asiaan. Melkein mielummin on niin, että syön vähemmän sellaisia aitoja asioita, joissa on rehellistä voita, kermaa ja sokeria, ja joissa ei lue ”kevyt” tai ”rasvaa vain 1%”. Mielummin vaikka sentin kokoinen pala aidoista aineista tehtyä leivonnaista, kuin kokonainen leivonnainen, jossa on ”vähemmän rasvaa”. Meille ei ole enää kertaakaan syksyn jälkeen ostettu flora vispiä. Suu eikä pää ole enää laisinkaan yhteistyökykyinen muun kuin aitojen raaka-aineiden suuntaan.

    Osa omista resepteistä ei maistu enää yhtä hyville, vaikka aiemmin olivat suursuosikkejani. Maistaessa huomaa asioita, missä on liikaa jotakin tai liian vähän, mikä maistuu yhteen ja mikä ei itseasiassa ole kovinkaan hyvä. Omia vanhoja suosikkireseptejä täytyy muokata toiseen suuntaan, että niistä taas löytyisi se jokin minkä takia niitä aikoinaan on tehnyt. Ei nyt niinkään niin, ettäkö ei seurassa söisi sitä mitä tarjotaan, mutta ammatillisesti katsottuna jossain kahvilassa käydessä jättää mielummin leivonnaiset ostamatta, jos myytävät tuotteet ei näytä sille, ettei niitä koe syömisen arvoiseksi.

    TOPaikassa ollessa on alkanut maistaa asioita ihan eri tavalla. Ei niinkään ”mä tykkään” ”mä en tykkää” -tyyliin, vaan mille maistuu, mikä maistuu, eri makujen sävyt, mikä tässä sopii yhteen, onko jälkimaku, millainen suu-tuntuma, mikä yleisvaikutelma jää, onko sivumakuja, onko tuore, maistuuko pakasteelle, maistuuko aidolle, maistuuko tietty maku tarpeeksi jne. kun makeaa tulee päivittäin, alkaa myös kaupassa käydessä valikoida mitä oikeasti haluaa suuhunsa laittaa ja mistä ruokansa ja herkkunsa valmistaa. Makeaa kun tulee niin paljon muutenkin. Makuaistissa tapahtuu edelleen peruuttamattomia muutoksia ;) Ja hyvä niin. Alkaa jo aika hyvin erottaa mikä on oikeasti todella hyvää ja mikä jo ihan glamour-tasoa ;)

    Jos 7kk sitten olisi sanottu että makuaisti kehittyy, niin en olisi tajunnut mitä sillä tarkoitetaan, en todellakaan. Eihän se kehity. Tykkään tietyistä ruuista ja tietyistä nameista ja lopuista en pidä ja piste. Minnekkäs se tietyn makuisista jutuista tykkääminen muuttuisi. Mutten tajunnut että voisi olla ihan erilainen makujen maailma mitä koskaan on tiennyt. Että mauista voi oppia sanomaan jotakin. Erottelemaan niitä, huomaamaan mitkä sopii yhteen, mitä voisi voimistaa, mikä toimii ja mikä ei. Ja että on olemassa tasollisia asioita, joihin ei kertakaikkiaan ilman ammattitaitoa ja näkemystä voi ikinä yltää. Tuotteita jotka ovat ihan omaa luokkaansa. Ei pelkästään hyviä, vaan todellisia elämyksiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Jotain enemmän kuin pelkkä korkeatasoisen näköinen tuote. Lahjomaton makuelämys on ihan toista mihin arjessa on tottunut ja sen erottaa mennen tullen mistä tahansa muusta. Jäljittelemätön juttu. Priima on aina priimaa. Kaikki asiat tässä maailmassa ovat varmaankin sellaisia, että jokaisella alalla huippu on aivan omaa luokkaansa. Tulee hymysuussa kyllä mieleen Jali ja suklaatehdas -lastenelokuvan loruttelu: Villi on nero, muihin huima ero. Ja vaikka se olikin aika egoistista elokuvan Villi Wonkalta itseltään laittaa omia nukkejaan loruttelemaan itsensä esittelemiseksi tehtaaseen tulleille vierailijoille sillä tavalla, niin siinä on lohkare totuuttakin. Alan huippuammattilaiset ovat alansa parhaita, korkeimmalle huipulle ei moni yllä, vaikka yrittäisikin. On huikea suuri etuoikeus seurata alan parhaiden työskentelyä ja oppia siitä. Jokainen uusi päivä on ihme. Ja vaikka itse kompastuisikin monta kertaa omiin jalkoihinsa, niin käsittämättömän kiitollista on saada nähdä kaikkea sitä ihmeellistä mitä ympärillä tapahtuu. Niin se on.

    T. ML


  2. Ruisleipää aidosta taikinajuuresta

    maaliskuu 27, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Tässä löysemmästä taikinasta tehty ruisleipä. Eilisen kuvat oli iltamyöhään otettuja ja hieman pimeitä. Nyt aamuvalossa tuli parempia.

    Ja tässä ruisleipä johon laitoin enemmän jauhoja. Molemmissa maku oli aivan uskomattoman hyvä. Voikos leipä olla näin hyvää? Uskomatonta!

    Ja molemmanlaisista taikinoista yksi edustaja esillä ;) Uuden juuren laitoin heti tulemaan. Tätä pitää vielä harjoitella että löytää sen ideaalin tavan tehdä. Jos vaan jollakulla kommenttia ja parannusehdotuksia näihin, niin voi että mielellään ottaisin kommenttia vastaan. Varsinkin tuo jauhomäärä, uunin lämpötila ja paistoaika vielä aika hakusessa…

    T. ML


  3. Uunituoretta ruisleipää

    maaliskuu 26, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Nonniin. Elämäni ensimmäiset ruisleivät tehty. En ole kyllä ihan satavarma paistamisen onnistumisesta, mutta leipä maistui ihan hirmuisen hyvältä. En taida olla ikinä maistanut uunista vasta otettua, vielä lämmintä tuoretta ruisleipää, pelkän voin kanssa. Aivan älyttömän hyvää. Ei meinannut malttaa lopettaa syömistä ;)

    Tältä leivän juuri näytti siinä vaiheessa, kun raski oli käynyt yhdeksän päivää ja tuosta yhdeksännestä päivästä 20 tuntia. Siihen sitten lisäsin 16g suolaa, 100g vettä ja 520g hienoja ruisjauhoja. Raskin tekoon käytin karkeita ruisjauhoja, kun arvelin sen sopivan parhaiten leivän tekoon. Kävi kuitenkin ilmi, että hienot ruisjauhot olisi koulun mielestä paremmat tähän tarkoitukseen. Tämän taikinan annoin nousta 2 tuntia liinan alla.

    Taikina kohosi hieman, ehkä 1-2 cm, mutta kohosi selvästi kuitenkin.

    Siitä sitten taputtelin leipäsiä. Oli vaan sen verran vetelä ja käsiin tarttuva taikina, että päätin lisätä loppuerään vähän kokeeksi jauhoja, noin puoleen taikinan määrästä lisäsin 160g lisää hienoja ruisjauhoja.

    Löysästä takinasta tehdyistä leivistä tuli tämän näköisiä.

    Ja taikinasta johon lisäsin enemmän jauhoja, tuli tällaisia leipiä.

    Näihin jauhoisempiin versioihin tuli melko kova kuori, joka kyllä maistui äärettömän hyvälle, mutta oli ehkä vähän liiankin paksu. Kun on ihan ensimmäinen kerta, niin en ole aivan varma mikä sen sai aikaan, paistoaika (45min), paistolämpötila (230C) vai jauhojen määrä. Kuitenkin paljon helpompi oli saada nämä muotoiltua kuin se löysempi taikian. Ja lopputuloskin mielestäni hitusen kauniimpi, tasaisempi. Paistoaikaa ja paistolämpötilaa en saanut mistään, joten meni aika lailla arpapeliksi. Sen tiesin että uunin pitää olla kuuma, joten päädyin sitten tuohon lämpötilaan. Lieneekö sitten oikea lämpötila, en tiedä ;)

    Leivät joihin lisäsin jauhoja näyttivät rakenteeltaan sisältä tällaiselle. Sellainen näppituntuma tästä ensimmäisestä ruisleivän leivontakerrasta jäi, että raski, leivän juuri onnistui, paistamisessa harjoittelun varaa on kyllä. Olen tehnyt aiemmin vain sämpylöitä, joten en edes sitä tiedä miten tarkalleen ottaen leivän kypsyys tarkistetaan, niin että tietäisi milloin on oikea aika ottaa pois uunista. Ovat nyt kaikki liinan alla jäähtymässä. Huomenna ehkä parempia kuvia. Sen verran tekee mieli vielä harjoitella, että uuden juuren laitoin saunalle valmistumaan. Tämä on siis sen juuren osalta päivä numero 1. Ehkä sen kanssa tajuan tuon paistamisen ja kypsyyden katsomisen paremmin, ken tietää ;)

    T. ML


  4. Hiivattoman ruisleivän jäljillä

    maaliskuu 25, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Kotipuuhasteluna olen harjoitellut ruisraskin eli ruisleivän juuren tekemistä nyt muutamana päivänä.  Hieman hirvitti tuon hukkaan heitettävän raskin määrä, joten pienensin alkupuolen määriä melkoisen paljon, samoin viimeistä eli yhdeksännen päivän raskin kokoa. Sain koululta ohjeet ruisleivän raskin siemenen kehittämiseen. Siihen menee aikaa jopa 9 päivää, mutta on lopulta todella vähän ns. aktiivista aikaa vaativaa puuhaa. Enimmäkseen taikina pötköttelee kulhossaan, liinalla peitettynä, meidän saunan lauteilla, jossa hieman lämpimämpää kuin muualla (ehkä pari astetta muita huoneita lämpimämpää koko ajan). Tällaista muunnelmaa käytin, saas nähdä syntyykö huomenna leivontapäivänä kunnollista ruisleipää vaiko miten likan käy ;) Kuvassa juuri sekoitetut raskiainekset: vanhaa ”siementä”, vettä ja ruisjauhoja.

    Raskin siemenen ohje

    1. päivä (24h) sekoita kulhoon:
    125g jauhoa
    250g vettä (28 asteista)

    2.-7. päivät (24h ja alla oleva ohje*6.)
    31g vanhaa siementä
    +125g jauhoa
    +250g vettä (28 asteista)

    8. päivä (24h)
    100g vanhaa
    1000g vettä (28 asteista)
    500g ruista

    9. päivä (yksikahdeksasosa koululta saadusta reseptistä) 24h
    125g 8-vaiheen seosta
    625g vettä (28 asteista)
    313g ruisjauhoa

    Juuren siemenestä lähtee hieman etikkainen tuoksu. Etikkahappo, jota syntyy käymisen tuloksena jauho-vesi -seoksessa, pitää homeet pois. Käymisen saavat ymmärtääkseni aikaan jauhossa olevat maitohappobakteerit. Raskissa olevat maitohappobakteerit käyttävät ruuakseen jauhoa ja lisääntyvät.  Samalla muodostuu maito- ja etikkahappoa. Maitohappoa pitäisin muodostua juureen enemmän kuin etikkahappoa. Molemmat vaikuttavat ruisleivän happamaan makuun. Käymisessä syntyy myös muita aineita, jotka osaltaan vaikuttavat leivän aromiin. Raskin eli leipäjuuren eli hapattimen käyminen tuottaa lämpöä, siksi tässä ensimmäisessä yrityksessä saunaa en ole lämmitellyt yhtään, siellä on pyykinpesun takia luonnostaan vaan pari astetta lämpösempää. Tähän ruisleipään ei käytetä hiivaa lainkaan. Leipätaikina nousee ruisleivän juuren ansiosta ihan ilman sitä. Ennen vanhaan jokaisella talolla oli oma leipäjuurensa. Nykyään ”omaa ruisraskia”, josta ollaan tarkkana, löytynee enimmäkseen vain leipomoista ;)

    T. ML


  5. Makeita pieniä ihmeitä

    maaliskuu 20, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Merkillistä miten nopeasti aika on kulunut opiskellessa, työtä tehden. Tunnit, päivät ja viikot soljuvat niin nopeasti ohitse, että välillä vaikea tajuta että se ei ollutkaan eilinen kun aloitin työssäoppimisen TOPissa ;) Haasteita on ihan upoksiin asti ja joka päivä testataan lukuisia kertoja, pärjäänkö tämän tuotteen kanssa, laskenko tarvittavat määrät oikein, punnitsenko raaka-aineet oikein, valmistanko taikinan oikein, sekoitanko oikeassa järjestyksessä, riittävän kevyesti ja kuitenkin niin ettei jää paakkuja, tasoitinko riittävän nopeasti ja riittävän tasaisesti, ehtikö taikina laskea, onnistuiko uunivuoron saaminen ajoissa, laitoinko oikean lämpötilan, paistoinko riittävän ajan, katsoinko jokaisen levyn kypsyyden oikein, vai jäikö raa-aksi, pinnoitinko oikealla tavalla, riittikö pinnoite vai valmistinko sitä sittenkin liian paljon vai sopivasti, keitinkö tai vaahdotinko pinnoitetta liikaa. Kompastuskohtia on niiiiiiin monia. Ja vaikka kahdessakymmenessäyhdessä onnistut ja yhdennestoista onnahtaa, niin pakka on maassa ja tuote pilalla. Ja siitäkin on noustava.

    Joskus miettii miten ihmeessä oppiminen kädentaidoissa voi olla niin hidasta. Että kun on aiemmassa työssään osannut omaksua asiat nopeasti, niin tässä uudessa mitä ilmeisimmin pitää ensin pois-oppia entisestä, hajottaa ne vanhat ajattelumallit jokaisen asian kohdalla ja rakentaa uudet pala palalta ja sitten vasta on mitään mihin uusi tieto voi jättää jäljen. En olekaan aloittanut tyhjältä pöydältä niinkuin luulin. En todellakaan. Ajattelumallit, oppimismallit ja ongelmanratkaisumallit, ja ihan tapa tehdä asioita ja työtä, kaikki ne on ihan eri planeetalta. Rakennelmat pitää hajottaa atomeiksi ja rakentaa milli milliltä uudelleen. Ja kun jotenkin luulee, että vain tietty kohta on väärin ralkennettu ja hajottaa sen ja rakentaa uudelleen, huomaa kohta että se pikku väkä siinä toinen vasemmalta on kanssa ihan pielessä. Ihan helppoa uudisrakentaminen ei ole. Kaikki vanha romu pitää raivata ja takoa uusiksi. Nyt on ihan viimeisen kuukauden aikana huomannut että haaviin alkaa vihdoin jäädä enemmän kuin ennen. Ehkä pääkoppa alkaa lopultakin tajuta mistä tässä kaikessa on kyse. Oppimista tapahtuu enemmän tai ainakin oppimisen lopputulos näkyy paremmin.

    Uusia asioita tulee yhä päivittäin ja joku pieni osa niistä löytyy seuraavana päivänä muistista, jäljen jättäneenä. Tapa puhua asioista on myös erilainen ja tapa toimia puhutun perusteella. Uuden kulttuurin omaksuminen ei ole helppoa, vaikka periaatteessa kieli on äidinkieleni suomi. Asiat vaan tarkoittavat niin eriä kuin mihin on tottunut. Välillä tuntuu ettei ymmärrä yhtään mitä käsketään tehdä. Ja välillä siltä että minun kysymystäni ei tajunnut kukaan. Sen jälkeen ei ole kovin fiksu olo ;) Välillä saa niin sekavalta tuntuvia ohjeita, että miettii onko tämä sittenkään suomea mitä tässä puhutaan. Miten Ei kerta kaikkiaan vaan tajua. Kun ei tiedä miten käytännössä joku asia valmistetaan ja sitten saa siitä ohjeet, joissa oletetaan että tiedän miten tuo ja tuo ja tuo kohta tehdään, koska niin ne tällä alalla aina tehdään tämän raaka-aineen kanssa, ei loppujen lopuksi tajua yhtään mitään koko ohjeesta. Rautalangasta vääntämistä saa pyytää monta monta kertaa, vaikka kuin on maisterin paperit taskussa.

    Mutta miksi ihmeessä sitten aloittaa kaikki ihan alusta, miksi aloittaa niin vaivalloinen matka sellaiselle alueelle, jolla ei koskaan ole ollut ja jossa on aika usein yhä vieläkin täystunari.

    Niin. Unelmilla on siivet. Se että on mahdollisuus tehdä haaveista totta, vaikka sitten mokaten sen edestä tsiljoona kertaa, niin silti se on kohti haavetta. Ei ole vielä näkynyt, mitä minusta tulee tai voi tulla, mutta kaikki mahdollisuudet huikeuksiin on juuri siinä ympärillä. Mitä tahansa minusta sitten tuleekin, niin se on parasta mitä minusta voi ikinä tulla tällä alalla. Se mihin se riittää, ei ole niin väliä, väliä on enemmänkin sillä, että minulla on mahdollisuus tulla parhaaksi mitä minä voin näillä eväillä ja lahjoillani tulla. Omaan täyteen potentiaaliin asti. Vain sillä on väliä. Se voi riittää paljoonkin tai vähempään, mutta sillä ei ole niin väliä. Se riittää juuri siihen mihin on tarpeen.

    Suurinta on saada tehdä niitä kauniita asioita, joista tulee hymy silmiin asti ja tietää että niissä pyrkii kehittymään niin hyväksi kuin vain voi. Enempää ei tarvitse, eikä voikaan. Joka päivä ylittää itsensä, tekee sen mitä vain suinkin voi, niin hyvin kuin voi. Ja se riittää. Itselle. Ammattilaisille ne eivät riitä, eivätkä voikaan riittää. Koska sitähän kohti tässä itsekin ollaan kouluttautumassa. Ammattilaisuutta. Käden taidot kehittyvät ajan kanssa, niitä ei voi vetaista hihasta, eikä kiskaista tyhjästä. Ne vaativat kokemusta ja toistoa ja raakaa työtä päivä toisensa jälkeen. Epäonnistumisista nousemista, nöyryyttä kestää virheiden kohtaamiset ja nousta niistä jälleen, oman kaikenkarvaisen tunariuden sietämistä ja niiden asioiden tuskallistakin hoksaamista mikä ei vielä suju ja mihin täytyy erityisesti kiinnittää huomiota ensi kerralla. Työssä oppiminen on aina raakaa todellisuutta. Kaikki virheet näkyy ja heti. Onnistumisetkin kyllä, mutta erityisesti mokat. Ne suorastaan huutaa. Teoriatunteja, pulpetissa istumista ja välitunteja ei ole. Pelkkää raakaa työtä ja siinä paremmaksi satsaamista.

    Ja sittenkin. Kaikki se hiukeus ja tajuton kauneus, mitä tasokkaissa tuotteissa saa nähdä, käytännön tuotekehittelytyö, tajuntaa väräyttävät maut, ihmellisen voimakkaat värisävyt ja tuotteiden kaunis muoto. Ne kaikki ovat ihmeitä arjessa. Jokapäiväisiä ihmeitä, jotka ehkä voisi ottaa itsestäänselvyyksinä, mutta joita ei kerta kaikkiaan voi ottaa sellaisina. Jokainen päivä on ihme, jokainen hetki minkä saa seurata ammattilaisten työskentelyä ja oppia siitä, on huikea etuoikeus. Ja kuinka monilta se jää huomaamatta. Kuinka kukaan joka saa olla osallinen jostakin tällaisesta, voi koskaan palautua ennalleen ja pitää tätä vain työnä. Minä en ainakaan. Kauneus on niin pienissä asioissa, niin yksinkertaisissa asioissa. Miten joku saa aikaiseksi jotakin niin kaunista, taidokasta, niin ihmeellisen hyvänmakuista ja niin pienillä käden liikkeillä. Ja kuinka paljon se vaikuttaa itseen, siihen mitä itse tekee, ihan vaikka vaan kotona. Ihan tajuton mahdollisuus löytää itsestään parhaimmat lahjat ja taidot.

    Maailmassa, jossa on niin paljon rujoja, karuja, surullisia ja rumiakin asioita, on ihmeellistä että saa tehdä käsillä jotain niin kaunista – vaikka vaan hetken kestävää. Ja tietää että pieni hymynväre käy sen kasvoilla kenelle se pieni pala kauneutta päätyy, on jotenkin ihmeellistä. Saada tehdä jotain sellaista mikä maistuu muistoihin asti. Jättää pienen hymyilevän jäljen sen ihmisen muistoihin niinkuin mummin tekemä jääkaappikylmä kinuski. Ne on maailman mitakaavassa niitä pieniä ja silti niin itselle huikean suuria ihmeitä. Saada se etuoikeus että voi olla osallinen jostakin näin ihmeellisestä, johon jää katse ihastuksissaan hetkeksi viivähtämään, kuin ensimmäiseen kevätkukkaan ojanpientareella.

    T. ML


  6. Vaahtisruusuja kukkamuotin avulla

    maaliskuu 13, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Pakastetusta vaahtokarkkimassasta tällä kertaa muotin avulla väsätty ruusu.

    Kahta erikokoista muottia, suurinta ja toiseksi suurinta käytin näistä. PME:n muotteja.

    Kaulitaan massa kahden kelmun välissä (esim. paksu pakastepussi käy).

    Poista päällä oleva kelmu ja ota muotilla halutun kokoisia kukkia.

    Laske päällimmäinen kelmu takaisin alas ja vedä kukan terälehdet ohuemmiksi kärjistä. Leipäveitsikin käy, tässä raappa. Tomusokeria voi lisätä hitusen tarpeen mukaan, jos meinaa tarttua.

    Poista kelmu varovasti.

    Työstetty kukka näyttää tältä.

    Käännä yhdestä terälehdestä kulma.

    Ja toinen sivu toiseen suuntaan.

    Purista kannasta, niin että alku tulee vähän keskemmäs.

    Nosta seuraava terälehti kiinni keskustan ympärille.

    Jatka terälehtien nostelua paikoilleen.

    Kunnes kaikki nosteltu.

    Viimeisiä terälehtiä voi halutessaan vähän käpristää alaspäin.

    Välivaihe näyttää tältä.

    Purista kanta tiukasti ja leikkaa ylimääräiset pois veitsellä.

    Tee toinen kerros samoin kuin ensimmäinen. Uusi yhtä kokoa isompi kukka työstössä.

    Edellinen keskusta keskelle uutta aihiota.

    Ja aletaan taas nostella terälehtiä paikoilleen. Pisara vettä auttaa, jos ei meinaa terälehti tarttua keskustaan kiinni.

    Toisen kerroksen terälehtiä voi käpristää jo enemmän.

    Ja viimeisten terälehtien nostelu menossa.

    Ja puristetaan kanta, leikataan kanta pois veitsellä.

    Näyttää tältä valmiina. Taas yksi tapa testattu. Ihan kiva tämäkin tyyli ;) Tässä ainakin helpoimpi saada tasaisesti keskustaa kiertävät terälehdet kuin yksittäin terälehtiä tehdessä. Jos tekisi vielä ohkaisempia terälehdistä, saisi tiheästi lehtiä nostellessa varmaan hieman runsaamman näköisen ruusun.

    T. ML


  7. Tomuvärillä sävytetty vaahtisruusu

    maaliskuu 13, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Sugarflair Edible Tints – tomuvärillä sävytetty vaahtisruusu. Leivonta-alan kaupasta saa elintarvikekäyttöön sopivia siveltimiä.

    Valmis vaahtisruusu. Tomua kului tähän hyvin vähän. T. ML


  8. Viikonloppusämpylöitä

    maaliskuu 12, 2011 by Meillä Leivotaan

    (kuvat päivittämättä) Tässä viikonvaihteessa piti kokeilla sämpylöiden tekoa. Lasten kanssa sitten pyöriteltiin sämpylät. Nämä on varsin simppeleitä tehdä. Ja hyvän makuisia. Äidiltäni sain ohjeen ja sitä on hyvä muokkailla omaan makuun sopivaksi lisäämällä vaikkapa auringonkukan tai kurpitsan siemeniä, leseitä, puurohiutaleita jne. Itse lisäsin vain ruokalusikallisen tummaa siirappia ja saman verran oliiviöljyä perusreseptiin. Samoin korvasin osan jauhoista vehnäjauhoilla. Muitakin jauhoja voi käyttää, mutta perustana sämpyläjauhoseos, josta saa kivasti rouhetta ja makua mukaan sämpylöihin. Taikinan voi vaivata joko käsin tai yleiskoneella taikinakoukkua käyttäen.
    Sämpylät
    6 dl sämpyläjauhoa
    2 tl kuivahiivaa
    1 tl suolaa
    3 dl (45 asteista) vettä
    Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää lämmitetty vesi. Vaivaa, kunnes taikina alkaa irrota hieman reunoista. Anna kohota 1 tunti, pyörittele sämpylöiksi, anna kohota liinan alla 1 tunti, paista 225, noin 15-20 minuuttia. Osan jauhoista voi korvata muilla jauhoilla (ruis-, vehnä-, kaura- jne), lisäksi voi lisätä leseitä, liotettuja pellavansiemeniä, kuivia auringonkukan siemeniä, kurpitsan siemeniä mitä vain keksii. Taikinaan voi laittaa myös 1 rkl siirappia tai vaikkapa ruokalusikallisen jotain ruokaöljyä. Samoin sämpyläjauhotaikinaan voi lisätä tähteeksi jäänyttä puuroa. Reseptistä saa muokattua mieleisensä varsin helposti.
    T. ML

  9. Naistenpäivä: Budabest-kakku appelsiinikermavaahtotäytteellä

    maaliskuu 8, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Kuulun niihin naisiin, joille naistenpäivällä ei nyt ole niin kauhean suurta merkitystä, paitsi että on hyvä syy tehdä just sellaista kakkua mitä tekee mieli ;) Sehän se on synttäreissäkin se pääasia, vai mitä, kjäh.

    Jääkaapista löytyi appelsiinia, laktoositonta kermaa ja kananmunia, kaapista sokeria ja kokonaisia hasselpähkinöitä ;) Ja mieleen tuli heti meidän suklaamatka, jolla tykästyin budabest-tyylisiin leivonnaisiin, siis marenki-hasselpähkinä mukaelmiin. Koulun kurssilla, sinä yhtenä kertana kun onnistuin olemaan mukana, tehtiin budabest-kakkuja, ja itse kokeilin muunnelmaa niistä. Määrät ei siis suoraan siitä reseptistä, vaan mukaelmia. Tosin täytteet ihan vaan kermavaahtoa ja tuoreita appelsiinipaloja, koulussa laitettiin aprikoosihilloa ja tuorejuustoa, ja täytyy sanoa että niistä en järin tykännyt.

    Budabest-kakku appelsiinikermavaahtotäytteellä

    185g sokeria
    220g valkuaista

    185g sokeria
    95g hasselpähkinärouhetta/jauhoa
    19g maissitärkkelystä/maissijauhoa
    (itse käytin perunajauhoa tässä, mutta maissitärkkelys olisi ollut ehdottomasti parempi)

    4dl laktoositonta kermaa
    2 rkl sokeria
    2 kokonaista appelsiinia paloiteltuna, kelmut pois leikattuna

    Hasselit vedin ihan murujauhoksi yleiskoneella, sekaan 185g sokeria ja perunajauhoa 19g. Koulun ohjeen mukaan kuuluisi laittaa kyllä 15g maissitärkkelystä, mutta sitä ei sattunut olemaan minun kaapissani. Pitää laittaa ostoslistalle ;) En tiedä kuin vääräoppista oli laittaa pottujauhoja sen sijaan, mutta niin tein. Ja siitänsä sain kärsiäkkin paistoajan osalta.

    Seitsemän munan valkuaisesta sain 220g valkuaista ja siihen 185g sokeria, niistä kova vaahto, niin ettei kulhoa ylösalasin käännettäessäkään valu.

    Varoen sekotetaan tuo toinen sokeri+hasseli+perunajauho erä vaahtoon. Tykkään käyttää kokonaisia hasseleita, jotka itse jauhan, tulee jotenkin voimakkaammin hasselin maku esille kuin valmiista jauheista.

    Tässä pohjan ainekset sekoitettuna.

    Pursotetaan spiraalimallisesti pyöreän kakkulevyn muotoisesti leivinpaperille kolme lättyä. Laitoin massaa ihan tavalliseen pakastepussiin, saksilla yksi kulma auki ja pursotus, spiraalin keskeltä alkaen pellille.

    Kaikki kolme kerralla uuniin 160C asteeseen, siellä oli noin 40 min. Sitten kunnon jäähdytys ja kun pohjat ihan viileitä, kasataan. Itse laitoin pakkseen pihalle jäähtymään, pakastin on meillä niin pieni, ettei sinne olisi mahtunut.

    Vatkataan hyvä vaahto kermasta, ei liian löysää, kun appelsiineissa nestettä. Leikataan tähän tapaan appelsiineista kuoret pois (osa kalvoista lähtee samalla),

    sitten leikataan veistellä kuunsirpit irti ja paloitellaan kerman sekaan.

    Kevyt sekoitus. Väleihin kermavaahto ja appelisiinikerros, päällimmäiseksi vielä kermavaahtoa. Nonparellit päälle. Ja hyvää tuli.

    Piti saada nopea kakku aikaiseksi, ei jaksanut mitään sokerikakkuja alkaa odottelemaan eikä liion tehtailemaan krumeluuri päällisiä. Pelkkää hyvää makua vaan! Koulun ohjeen mukaan tarvii 25 min, uunissa. Mutta kenties perunajauhosta johtuen, mulla pohjien tarvitsi olla paljon paljon pidempään uunissa. Ensi kerralla maissijauhoa sitten. Saattaa nopeuttaa paistumista kummasti. Kuvan laatu taas heikko, kun iltamyöhään ja toisesta satsista aamutuimaan napsittu ;) Yli puolet kakusta hurahti kerralla parempiin suihin. Rippeet enää jäljellä.

    T. ML


  10. Pakastettu vaahtokarkkimassa

    maaliskuu 8, 2011 by Meillä Leivotaan

    (Kuvat päivittämättä) Otin eilen illalla pakastimessa olleen vaahtokarkkimassa sulamaan. Sai sulaa melkein 24h huoneen lämmössä. Pakasteessa se oli tuplakelmussa, jossa ympärillä vielä folio. Sai olla siellä pari päivää, että on varmasti tullut kunnolla testatuksi, miten sietää tuon pakastamisen ja sulamisen. Ja voi että oli kiva. Massa ei ollut pakastamisesta ja sulamisesta kärsinyt millään lailla. Yhtä muotoiltuvaa, maistuvaa ja samalla rakenteella varustettua oli. Aivan yhtä helposti pystyi tekemään ruusuja kuin ei-pakastetusta versiosta. Eli tämäkin ongelma ratkaistu ;) Jeee! Täytyy kyllä myöntää että nyt musta kyllä tuli MMF-fani. Värjäys sujuu, ruusut onnistuu ja massa kestää pakastamisen ja maistuu hyvälle ;) Erittäin tyytyväinen olen myös siihen, että ruusujen tekemiseen tarvittava jämäkkyyskin löytyi kokeilemalla. Ei tarvi enää testailla tuon ruusujen teon kanssa. T. ML